Hyppää sisältöön

Suomen lasimuseon kesän näyttelyt

25.6.2024 Tiedotteet

kuva laura laineen lasiteosnäyttelystä, jossa on tummaa taustaa vasten valkoisia kaartio pylväitä joiden päällä on lasiteos
Laura Laine – Nature Morte, 18.5.–29.9.2024

Laura Laine – Nature Morte
18.5.–29.9.2024

Näyttely tarjoaa monipuolisen katsauksen yhden Suomen tunnetuimman muotikuvittajan Laura Laineen (s. 1983) urasta erilaisin medioin.

Lasitaiteilijana Laine on saavuttanut mainetta sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Laineen taide havainnollistaa nuorta ja trendikästä kansainvälisen lasitaiteen tyylisuuntaa.
Laine on työskennellyt muun muassa Vogue Japanille ja lukuisille muille tunnetuille muodin julkaisuille ja kosmetiikan merkeille. Taiteilijana hän on ollut esillä Tokiossa, New Yorkissa,
Lontoossa, San Franciscossa, Los Angelesissa ja Helsingissä.

Suomen lasimuseon näyttelyn uusien lasiveistosten ja maalausten teemana on vanitas-aihe maalaustaiteessa sekä hollantilaisen ja flaamilaisen 1500- ja 1600-lukujen asetelmamaalauksen
kultakausi. Vanitas esiintyy teoksissa välillä vihjaillen ja tulkintaan haastaen, välillä voimakkaasti huomiota vaatien.

kuva lasisesta pääkallosta, joka on parin lasiesineen päällä
Laura Laine – Nature Morte, 18.5.–29.9.2024

Idylli – Inkeri Toikan taidetta
25.5.–29.9.2024

Inkeri Toikka (1931–2009), omaa sukua Iissalo, tunnetaan lasitaiteilijana erityisesti herkistä ja koristeellisista aiheistaan, mutta myös räväköistä ja värikkäistä käyttölaseistaan. Suomen
lasimuseo on viimeksi esitellyt Toikan tuotantoa 1988. Uusi kesänäyttely kokoaa monipuolisen katsauksen taiteilijan uraan.

Toikka opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa keramiikkataiteen osastolla ja työskenteli 1955–1958 Arabia Oy:n taideteollisuusosastolla. Hän oli kesäharjoittelijana Nuutajärven lasitehtaalla
1956 ja avioitui muotoilija Oiva Toikan kanssa 1957. Inkeri Toikalle perhe oli tärkeä ja hän halusi ottaa päävastuun perheen yhteisestä kodista ja lapsista.

Inkeri Toikka alkoi toimia Nuutajärvellä opettajana 1963 ja 1970-luvulla hän alkoi työskennellä lasitehtaalla. Toikka suunnitteli taide-esineitä, sarjatuotantoon tarkoitettuja käyttöesineitä ja
matkamuistoeläimiä. Sarjatuotannosta tunnetuimpia lienevät ikonisten kaatimien lisäksi Nautica, Viapori ja Mamselli -lasistot.

Näyttelyssä Idylli – Inkeri Toikan taidetta leikittelevät pastoraalitaiteen idyllit yhdessä vahvan väri-ilmaisun kanssa.

 

Lisätietoja: Näyttelyiden kuraattori, amanuenssi Hanna Kivelä, hanna.kivela(at)riihimaki.fi, 040 330 4104

lasitaidetta härkäveistos ja neljä kulhoa
Pokaalit